Työn tekeminen on ollut elämässäni melko keskiössä jo nuoresta pitäen. Omien rahojen ansaitseminen ja omillaan pärjääminen on ollut minulle aina tärkeää, suorastaan kunniakysymys. Vaikka koen olevani kunnianhimoinen ja urakeskeinen, minulle ei kuitenkaan ole ollut ikinä itsestään selvää, mikä minusta tulee isona, mitä pitäisi peruskoulussa ja lukiossa opiskella, jotta pääsisin kouluttautumaan unelma-ammattiini tai mihin välietappeihin työelämässä pitäisi pyrkiä, jotta saavuttaisin joskus sen kultaisen valtaistuimen johtajan paikalla.

Opinnoissa ja työelämässä alkuun

Lukion jälkeen pidin itse asiassa jopa kolme välivuotta, joista yhden käytin opiskelemalla tanssia ammattiuraan valmentavassa opistossa ja kaksi vuotta tein töitä. Sitä mukaa kun kaverit ympärillä alkoivat valmistua opinnoistaan työelämään, oma ahdistukseni vain kasvoi sen suhteen, mitä ihmettä oikein tekisin elämälläni ja millaiset työt minua ylipäänsä kiinnostaisivat!

Päädyin lopulta hakemaan Laurea-ammattikorkeakouluun palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmaan, josta valmistuin restonomiksi. Koulutusohjelma oli sopivan monipuolinen ja noh.. epämääräinen, joten ajattelin, että valmistuttuani saisin ehkä paremmin jalkaa useamman erilaisen työpaikan oven väliin ja lisäaikaa miettiä vielä sitä “omaa juttua.”

Kun AMK oli käyty, ajattelin ah, niin naiivisti, että nyt olin vihdoinkin valmis aikuisten ihmisten vakavasti otettavaan elämään ja saisin vain rauhassa keskittyä työntekoon ja vapaa-ajan ihanuuteen. Vähänpä aavistin, millaisia myrskyjä työelämä vielä toisikaan tullessaan ja että siellä työelämässä se uuden oppiminen vasta alkaisi. Olen tosiaankin ehtinyt etsiä paikkaani ja tehdä muun muassa asiakaspalvelua, myyntiä, tapahtumatuotantoa, projektijohtamista, viestintää, tukitoimintoja… Ja matka tuntuu edelleen vain jatkuvan!

Kuluttava ja stressaava työelämäkulttuuri

Erityisen huonot ja ahdistavat kokemukset minulla on ollut yksityiseltä bisnespuolelta, jossa olen pahimmillani kokenut olevani työntekijänä vain jokin luku tai käppyrä, jonka tuloksellisuutta ja tehokkuutta on seurattu jostain kaaviosta ja huolestuneesti ihmetelty, jos suunta ei ole ollut koko ajan ylöspäin. Olen itse asiassa voinut töissä joskus niin järkyttävän huonosti, että ihmettelen vieläkin, miksi en ole sairastunut uupumukseen tai paniikkihäiriöön! Jossain vaiheessa ollessani henkisesti aivan selkä seinää vasten, olen kuitenkin aina kyennyt keskittämään viimeiset voimanrippeeni uuden työpaikan etsimiseen ja saanut paettua paikalta “uusien haasteiden pariin.” Välillä suorastaan ojasta allikkoon.

AMK:sta valmistumisen jälkeen kokemani työelämäkulttuuri 2010-luvun alusta asti on oikeasti ollut ihan perseestä. Oma kokemukseni on ollut kärjistettynä se, että työntekijät nähdään ensisijaisesti hyödykkeinä, joista revitään maksimaaliset tehot irti. Jos ei kiinnosta tai väsyttää, niin tuossa on ovi: Omalle paikalle on yleensä ollut kymmenpäinen määrä uusia tulijoita. Työnantajilla on ollut jo pitkään työmarkkinoilla valta- tai etulyöntiasema työnhakijaan nähden. Toivon todella, että ainakin LinkedInin puolella kuulostelemani pehmeämmät arvot oikeasti rantautuisivat ja juurtuisivat myös suomalaiseen työelämäkulttuuriin, ja meistä ihan tavallisista rivityöntekijöistäkin alettaisiin pitämään parempaa huolta.

Viimeiset vuodet olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen onnistunut löytämään työpaikan, jossa on lähtökohtaisesti ollut ihan hyvä olla. Koen, että minulla on nyt työrauha ja että kun vain teen parhaani, se ihan oikeasti riittää eikä minulta vaadita ensi kerralla taas pikkuisen enemmän, pikkuisen parempaa suoritusta. Kun lopetan työpäivän, kaikki työjutut myös yleensä jäävät sulkeutuvan läppärin väliin, eivätkä jää pyörimään takaraivoon. Ennen kaikkea, lähin työyhteisöni on aivan kultaa!

Toki jokaisessa työpaikassa on omat haasteensa ja sanotaanko näin, että jotkut asiat ovat suorastaan hanurista, eikä niihin voi itse vaikuttaa, mutta olen aiempien kokemusten jälkeen äärimmäisen onnellinen jo niistä perusasioista, että työ ei vie terveyttä, koen riittäväni omana itsenäni ja minulle maksetaan tehtävien ja vastuun mukaista palkkaa. Ei todellakaan itsestäänselvää kaikissa työpaikoissa.

Alanvaihto jatko-opintojen kautta IT-alalle?

Olen itse asiassa nykyisten töiden myötä ajautunut kuin varkain myös IT-alalle! Alalle, joka pitkästä aikaa viehättää minua paljon, josta olen kiinnostunut ja jota haluaisin ottaa haltuun aina vain enemmän. Tässä tuhkimotarinassa on kuitenkin yksi mutta, mikä häiritsee ainakin itseäni: Olen paperilla edelleen se palvelujen tuottamisen ja johtamisen restonomi ja esimerkiksi nykyisissä työtehtävissäni en tee kovinkaan teknisiä tietskarihommia. Toisaalta, olen päässyt mainiosti hyödyntämään vaikkapa viestintäosaamistani ja asiakasrajapintakokemustani, joissa ne tekniset tekijät eivät välttämättä ole aivan yhtä taitavia. Täydennämme toisiamme meidän pikku tiimissä!

Jotta kuitenkin pystyisin etenemään ja menestymään paremmin valitsemallani alalla, päätin hakeutua jatko-opiskelemaan ylempää korkeakoulututkintoa. Pitkän jahkailun jälkeen hain ja pääsin Haaga-Helian liiketoimintojen teknologiat -koulutusohjelmaan, josta minun pitäisi valmistua vuoden päästä tradenomiksi. Pyörittelin pitkään myös organisaatioviestintäopintojen aloittamista, mutta jotenki tuo tekkiala veti enemmän puoleensa ja päätin tarttua härkää sarvista, vaikka edelleen koen, että aiempi tutkintoni on jotenkin vääränlainen näitä jatko-opintoja ajatellen.

Olen valinnut kyseisen koulutusohjelman ja kaikki kurssit ajatusta silmällä pitäen, että niiden avulla pystyisin kasvattamaan perusymmärrystä IT-alasta, kykenen ottamaan isommat asiakokonaisuudet edes pintapuolisesti haltuun ja pystyn ehkä tulevaisuudessa osallistumaan erilaisiin keskusteluihin ja määrittelyihin. Jos sellaista “omaa juttua” nyt onkaan olemassa, niin sen hahmottaminen on silti edelleen vielä aivan vaiheessa. Tiedostan ainakin sen verran, että mikään matemaattis-tekninen osaaja en todellakaan ole, enkä varmaan ikinä opi koodaamaan sillä tasolla, että joku suostuisi maksamaan siitä ihan palkkaakin. 

Haluan uskoa, että minulla olisi alalle kuitenkin paljon annettavaa vuorovaikutus- ja organisaatiotaitojen sekä palvelumuotoilu- ja asiakasrajapintaosaamisen kautta. Alan olla myös jo sen ikäinen, että en enää jaksaisi aloittaa kaikkea koulun penkiltä aivan alusta, vaan mielellään hyödyntäisin jo kerryttämääni osaamista sekä tarpeen tullen kouluttaisin itseäni lisää kurssimuotoisesti sitä mukaa kun työtehtävät sitä vaativat. Toivottavasti valmistuminen nykyisten opintojen parista tulee aikanaan selkeyttämään näitä pohdintojani.

IT-ala tarvitsee lisää diversiteettiä ja alanvaihtajia!

Mielestäni IT on tulevaisuuden ala, joka kehittyy jatkuvasti ja jota jokaisen kannattaisi ehdottomasti ottaa haltuun edes ymmärryksen tasolla sen sijaan, että jättäisi vastarannan kiiskenä sen kuuluisan digiloikan kokonaan tekemättä. Alalle tarvitaan paljon nykyistä enemmän diversiteettiä, eri alojen ammattilaisia erilaisilla taustoilla innovoimaan ja kehittämään yhdessä palveluja meidän kaikkien käyttöön!

Uskaltaisin väittää, että yksi suurimmista alanvaihdon esteistä saattaa olla tietämättömyys ja osaamisen puute ihan tekkialan perusasioihin liittyen. Voi oikeasti olla vaikea paikka tulla uutena tekijänä alalle, kun pohjalla ei ole vaikkapa sitä datanomin tutkintoa, mutta kyetä silti ottamaan omaa työkenttää haltuun sekä kyetä ihan vain järkevään keskusteluun muun tiimin kanssa. Mielestäni niiden teknisten velhojenkin pitäisi vastavuoroisesti pystyä asettumaan alanvaihtajan asemaan ja kommunikoimaan työasioista sillä tavalla, että kaikki ymmärtävät, mistä puhutaan.

On muuten myös mielenkiintoista pohtia, missä kulkee se raja, että saa olettaa ja jopa vaatia uuden työpaikan perehdyttävän uusiin työtehtäviin, mutta millainen perusosaaminen itsellä pitäisi olla hallussa vaikkapa tutkinnon kautta, jotta pystyy IT-alalla ylipäänsä työskentelemään. Ala on kuitenkin valtava ja sieltä löytyy varmasti työtehtäviä monenlaisiin positioihin.

Töihin pitää olla mukava mennä

Joka tapauksessa, työ on monelle meistä iso osa elämää, joten olisi siis ihan suotavaa, että jokainen meistä löytäisi sellaisen työpaikan, jonne on vähintäänkin ihan jees mennä, eikä työ jatkuvasti ota enemmän kuin antaa. Motivaatio ja oman intuition kuunteleminen on aivan äärettömän tärkeää, mitä sitä ikinä ryhtyykään elämässä tekemään. Itseään voi jonkin aikaa puskea ja pakottaa suoriutumaan jokaisesta eteen tulevasta päivästä, mutta pitkällä tähtäimellä se ei ole kovin hedelmällinen taktiikka.

Huh, tulipas tästä pitkä teksti ja vielä lisää ajatuksia olisi tehnyt mieli tykittää ruudulle. Paljon jäi sanomatta. Ajattelin jatkaa aiheen parissa vielä myöhemmin itsensä kehittämiseen ja opiskeluun liittyen sekä miten ainakin omalla kohdallani somen tavoitteellisempi tekeminen on osoittautunut olevan jo lyhyessä ajassa suureksi hyödyksi ihan tavallisessa työelämässäkin.

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti! Kuulisin mielelläni myös sinun kokemuksiasi työhistoriaasi liittyen, onko uralla eteneminen ollut auvoista, vai onko matkaan mahtunut myrskyisämpiäki jaksoja?

4 thoughts on “Ajatuksia työelämästä kasvukipuja unohtamatta

  1. Moi Sofia ja kiitos työelämäpolkusi jakamisesta! Oma suuri mielenkiinnon kohteeni on työelämä ja työurat ylipäätään ja sun tekstistä heräsi mulle paljonkin ajatuksia oman jutun löytämisestä (työurat voivat olla mutkikkaita suoraviivaisen sijaan), työelämän roolista ihmisen elämässä ja esimerkiksi juuri siitä, että kuinka ”valmis” esim. alanvaihtajana tarvitsee uutta työtä aloittaessaan olla. Sitä kun sanotaan, että työ tekijäänsä opettaa. Tämä voi vaatia kuitenkin vähän enemmän perehdytystä, joka kuitenkin varmasti hyvän tyypin kohdalla maksaa itsensä takaisin. Ja tietysti diversiteettipointti, jonka toit esiin 🙂 Itse kasvatustieteellisestä valmistuneena en oikein aluksi hahmottanut, mille alalle kasvatustieteilijä voisi tuoda osaamista sen itse kasvatus- ja opetusalan lisäksi (koulut, muut oppilaitokset ja koulutusalan yritykset), mutta totuushan on, että oikeastaan minne alalle vaan, kunhan kiinnostusta ja motivaatiota alalla toimimiseen on! Eli esim. teknologia-alallakin tarvitaan HR-osaamista, jota kasvatustieteilijä voi pöytään tuoda. Siksi olikin kiinnostavaa lukea urapolustasi, jossa se tausta ei ole mikään kaikkein ilmeisin, ja jossa nykyisessä työssäsi voit kuitenkin hyödyntää ensimmäisen koulutuksesi oppeja. IT-puolelta olisi kiinnostavaa lukea lisää juttuja muutenkin. 🙂

    1. Moikka, ja kiitos kommentistasi!
      Olen jopa vähän häkeltynyt, että kirjoitukseni herätteli noinkin paljon ajatuksia, kiva kuulla!

      Minulla on sellainen fiilis, että nykyään varsinkin tietotyössä sitä ”omaa juttua” saattaa olla tosi hankala hahmottaa ja ajan kanssa sitä vain tulee ajatuneesi erilaisten tehtävien pariin oman mielenkiinnon ohjaamana. Tavallaan myös todella lohdullinen ajatus. 🙂
      Uskon myös, että mikään työssä hankittu osaaminen tai muu opiskelu ei ikinä mene hukkaan, vaan jatkuva itsensä kehittäminen on jopa elinehto, että pysyy ajan tasalla ja ns. kilpailukykyisenä työmarkkinoilla. Kaikelle osaamiselle on varmasti tarvetta aina jossain vaiheessa elämää, etenkin ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoilla.

      Jos ei ole jo tuttu juttu, niin kannattaa tutustua Mimmit Koodaa -ohjelmaan (https://mimmitkoodaa.ohjelmistoebusiness.fi/), mikä toimi minulla isona kimmokkeena ottaa IT-alasta kunnolla selvää! Suunnitelmissani on myös jatkaa työelämäpohdintaa hiukan eri kulmista täällä blogin puolella, joten stay tuned. Pakko käydä kurkkimassa heti myös sun blogin puolelle! 🙂

      1. Kiitos vinkistä, Mimmit koodaa on tuttu ideana, mutten ollutkaan tarkemmin perehtynyt vielä. Ajattelen samoin -esim. harrastuksestakin kertynyt osaaminen voikin yhtäkkiä nousta vuosienkin päästä tarpeelliseksi, sitä ei ikinä tiedä mistä kivoista jutuista voi itsensä löytää. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.