Pariisin kevät

Ilmassa leijui tunteita ja tuoksuja, lukemattomat risteilevät kadut olivat väljiä ja kutsuvia. Turistisesonki ei selkeästi ollut vielä alkanut, viikko seikkailua voisi alkaa!

Kun ostin ylellisen villakangastakin

Laadun vain tuntee päällään. Sitä on hankala selittää, mutta joka kerta kun puen takin ylleni, tuntuu kuin pukisin itseni kevyeen halaukseen, joka tuntuu hyvältä ja näyttää hyvältä. Takki oikeasti lämmittää kylmällä ilmalla, mutta ei myöskään hiosta lämpimällä ilmalla kuten muovikangastakit yleensä tekevät…

Täydellinen staycation: Lapland Hotels Bulevardi

Meidän huoneemme oli todella ihana ja viihtyisä! Valaistukseen, huonekaluihin ja materiaaleihin oli todella panostettu, eikä Lappi-teemaa oltu vedetty liian överiksi. Spa-osasto vei melkein puolet koko huoneen pinta-alasta ja siellä oli myös lattialämmitys, niin luksusta! Lasiseinä erotti huoneen ja kylppärin toisistaan, mikä toi tilan tuntua, ja esimerkiksi makkarin puolella olevaa telkkaria pystyi katselemaan mukavasti vaikka ammeessa rentoutuessaan…

Kun kiinnostus kauneuteen syö ammatillista itsetuntoa

Haluaisin kertoa hieman itsestäni teille lukijoille ja yrittää samalla avata blogissani näkyviä pääteemoja kauneudenhoito ja itsensä kehittäminen, koska yleensä nämä kaksi eivät heti ensimmäisenä tule ihmisillä mieleen samassa asiayhteydessä, joten miksi ihmeessä tämä tulokulma? Meidän on kuitenkin ensin hypättävä muutama hetki ihmiselämässä taaksepäin ennen kuin tarinani voi alkaa…

Kaiken alku ja nainen blogin takana

Moi, ja mahtavaa, että olet löytänyt tänne! Aivan ensimmäisessä postauksessani ajattelin esitellä itseni sekä mitä täällä blogissa tulee tapahtumaan. Elämäntapasymmetriaa kirjoittaa ja ylläpitää 30+ -vuotias ihan mukava, tunnollinen, projekteja ja järjestelmällisyyttä rakastava kunnianhimoinen nainen, joka asuu pk-seudulla kerrostalokolmiossa miehen, kissan ja kymmenen huonekasvin kanssa…