Pariisin kevät

Ilmassa leijui tunteita ja tuoksuja, lukemattomat risteilevät kadut olivat väljiä ja kutsuvia. Turistisesonki ei selkeästi ollut vielä alkanut, viikko seikkailua voisi alkaa!

Merellinen kesäseikkailu Hästössä

Olen ollut tämän viikon lomalla. Se on tuntunut mukavan pitkältä ensin juhannusjuhlien ansiosta ja kun vanhempani kysyivät minua vielä loppuviikoksi mukaan veneilemään, ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, lähdenkö mukaan vai en. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä kökkimään kotiin ja katsomaan, kun mies tekee etätöitä…

Täydellinen staycation: Lapland Hotels Bulevardi

Meidän huoneemme oli todella ihana ja viihtyisä! Valaistukseen, huonekaluihin ja materiaaleihin oli todella panostettu, eikä Lappi-teemaa oltu vedetty liian överiksi. Spa-osasto vei melkein puolet koko huoneen pinta-alasta ja siellä oli myös lattialämmitys, niin luksusta! Lasiseinä erotti huoneen ja kylppärin toisistaan, mikä toi tilan tuntua, ja esimerkiksi makkarin puolella olevaa telkkaria pystyi katselemaan mukavasti vaikka ammeessa rentoutuessaan…