Ajatuksia etäopiskelusta valmistumisen kynnyksellä

Opintojen kanssa on ollut samalla todella ypöyksin ja jos kurssin aihe ei ole ollut entuudestaan tuttu tai minulla ei ole ollut siitä mitään työelämän kokemusta, hikikarpalot ovat kyllä kihonneet otsalle ja Google on laulanut, kun olen etsinyt määritelmiä kurssilla käsiteltäville ihan perustermeillekin ja miettinyt, miksi hitossa piti lähteä tähänkin leikkiin mukaan…

Ajatuksia työelämästä kasvukipuja unohtamatta

AMK:sta valmistumisen jälkeen kokemani työelämäkulttuuri 2010-luvun alusta asti on oikeasti ollut ihan perseestä. Oma kokemukseni on ollut kärjistettynä se, että työntekijät nähdään ensisijaisesti hyödykkeinä, joista revitään maksimaaliset tehot irti. Jos ei kiinnosta tai väsyttää, niin tuossa on ovi: Omalle paikalle on yleensä ollut kymmenpäinen määrä uusia tulijoita…

Kun kiinnostus kauneuteen syö ammatillista itsetuntoa

Haluaisin kertoa hieman itsestäni teille lukijoille ja yrittää samalla avata blogissani näkyviä pääteemoja kauneudenhoito ja itsensä kehittäminen, koska yleensä nämä kaksi eivät heti ensimmäisenä tule ihmisillä mieleen samassa asiayhteydessä, joten miksi ihmeessä tämä tulokulma? Meidän on kuitenkin ensin hypättävä muutama hetki ihmiselämässä taaksepäin ennen kuin tarinani voi alkaa…