Kevyet hamam-pyyhkeet kesäksi <3

Se mikä minua näissä erityisesti kiinnostaa niin se, että hamam-pyyhkeiden väitetään myös olevan froteeta hellävaraisempia iholle ja hiuksille! Ainakin kuivatellessani tänään tällaiseen hamam-pyyhkeeseen kiinnitin huomiota, että iho tuntui tosiaan jäävän aavistuksen kosteaksi…

Rento toimistolook ripauksella blingiä on mun tyyli

Haluan myös kuluttaa vaatteeni loppuun asti ennen uusien ostamista. Tässä kulutusyhteiskunnassa se ei ole temppu eikä mikään, kun vaikuttelee vähän siltä, että perushintaisten paitojen käyttöikä on noin puoli vuotta ja housujen maksimissaan vuosi. Välillä oikein harmittaa pistää rahaa vaatekaapin päivittämiseen ja muutaman kuukauden kuluttua aloittaa koko homma taas alusta…

Täydellinen staycation: Lapland Hotels Bulevardi

Meidän huoneemme oli todella ihana ja viihtyisä! Valaistukseen, huonekaluihin ja materiaaleihin oli todella panostettu, eikä Lappi-teemaa oltu vedetty liian överiksi. Spa-osasto vei melkein puolet koko huoneen pinta-alasta ja siellä oli myös lattialämmitys, niin luksusta! Lasiseinä erotti huoneen ja kylppärin toisistaan, mikä toi tilan tuntua, ja esimerkiksi makkarin puolella olevaa telkkaria pystyi katselemaan mukavasti vaikka ammeessa rentoutuessaan…