Olen voittanut geenilotossa ihmispandakarhusilmät. Eli mustat renkulat silmien alle, joita ei saa häivytettyä kuin juuri ja juuri Joe Blascon maskeeraukseen tarkoitetulla peiteaineella. Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut pääseväni tekemään jonkun pysyvämmän toimenpiteen tummille silmienalusilleni.

Nuorempana muistin aina tiedustella kosmetologeilta kasvohoitojen yhteydessä, olisiko heillä suositella minulle jotain kirkastavaa hoitoa, mutta vastaus oli joka kerta sama: Pelkät hoidot eivät auttaisi tummuuden poistamiseen, vaan tarvitsisin jotain pysyvämpiä kirurgisia toimenpiteitä. Siihen aikaan silmäluomileikkaukset tuntuivat aika raffilta ajatukselta sairaslomineen, eikä opiskelijabudjettikaan oikein taipunut moiseen sijoitukseen, joten asia jäi siihen.

Pistoshoidosta vaihtehto silmäluomien leikkausoperaatiolle

Viime aikoina olen kuitenkin kuikuillut sillä silmällä aina vain kehittyviä kevytkirurgisia pistoshoitoja, joissa täyteainetta pistetään ihon alle tummiin kohtiin, mikä niin sanotusti kohottaa silmiä kuopista vähentäen näin tummuutta. Kun Nordicshapella oli tosiaan mahtavat synttäritarjoukset päivän ajan, en voinut vastustaa kiusausta ja varasin Retinol-kuorinnan päälle vielä kyynelurien täyttöhoidon ajatuksena, että koska olen asiaa vuosikaudet jahkannut ja haikaillut, niin nyt jos koskaan kannattaisi tarttua tuumasta toimeen!

Täyteaine oli nimeltään Restylane (vahva hyaluronihappo, johon on lisätty puudutetta) ja sairaanhoitaja pisti sen paikoilleen poskiin. Tai oikeastaan sitä ei pistetty neulalla, vaan sen avulla asennettiin kanyylit, jota kautta täyteaine lisättiin. Kuulostaa hurjalta ja sitä se vähän olikin neulakammoiselle, mutta kanyylien ja täyteaineen lisääminen eivät sattuneet oikeastaan yhtään!

Tunsin pikemminkin paineen tunnetta operaation ajan, joka oli myös yllättävän nopeasti ohi. Ainoa inhottava vaihe oli mielestäni se, kun kanyyli lävisti jotain asioita ihon alla ja poskien molemmilta puolilta kuului kaksi rusahdusta. Olin silloin äärettömän helpottunut siitä, että operaatiota oli tekemässä alan ammattilainen!

Heti täytön jälkeen posket olivat hieman turvoksissa, mikä vain korosti silmänalusten tummuutta, joten minään kaunottarena en todellakaan poistunut kotiin parantelemaan itseäni. Minun tuli välttää muutama ensimmäinen päivän ajan kasvojen koskettelua ja hikiliikunta, mutta mitään muuta ei operaation jälkeen tarvinnut varoa. Minulle ei tullut edes mustelmia pistokohtiin ja turvotus alkoi laskea nopeasti. Huomasin myös aika pian, kuinka täyteaine alkoi asettua ihon alle.

Tulokset jäivät mielestäni vähän laihoiksi

Haluaisin sanoa, että olen supertyytyväinen lopputulokseen, mutta valitettavasti en ole päässyt kovinkaan hyvin silmänalusten tummuudesta eroon, vaikka olen nyt odottanut kiltisti suositellut kolme viikkoa aineen lopullista asettumista. Poskiin pistettiin Restylanea 0,5 ml/puoli, kun operaation aikana sairaanhoitaja pohti, olisiko sittenkin pitänyt lisätä jopa 1,0 ml/puoli, eli silmäni todellakin ovat kuopalla ja täyteainetta olisi selvästi tarvittu enemmän.

Toisaalta, jos ainetta tuuttaa kerralla liikaa, voi poskien alle jäädä näkyvät “makkarat” täyteaineesta, mikä varmasti häiritsisi minua paljon enemmän kuin tummat silmänaluset. Olen siis ihan tyytyväinen siihen, että ensimmäisellä kerralla ainetta lisättiin maltillisesti. Minun varmaan kannattaisi myös käydä vielä konsultaatiossa, jotta saataisiin varmuus siitä, miten hoito on onnistunut ja onko sille vielä jotain tehtävissä.

Etsiessäni vielä lisää tietoa aiheesta, olen myös ymmärtänyt, että kyynelurien täyttö ei varsinaisesti poista tummuutta, vaan lähinnä tasoittavat ihoa ja sen kuoppaisuutta, mikä voi samalla häivyttää varjoa silmien alla. Minulla on siis saattanut olla myös liian epärealistiset odotukset hoidon lopputuloksesta. Restylane pysyy kasvoilla puolesta vuodesta vuoteen ja kestoon vaikuttaa oma aineenvaihdunta. Jos innostun ottamaan näitä pistoshoitoja säännöllisesti, pitää ottaa myös huomioon se, että poskien ihon alle saattaa alka muodostua myös pysyvämpää arpikudosta.

Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että oman kehon rasvan siirto silmien alle voisi olla minulle parempi vaihtoehto, koska sen pitäisi oikeasti vaikuttaa myös tummuuteen, minkä lisäksi toimenpiteen luvataan olevan pysyvä. Kyseessä on sitten kuitenkin taas paljon vaativampi operaatio ja toki myös kalliimpikin, mikä nostaa osaltaan rimaa harkita hoitoon menemistä. Jotain näille silmänalusille olisi kuitenkin hyvä vielä tehdä. Toki meikillä saa ihmeitä aikaan, mutta olisi aivan ihanaa, jos kasvot olisivat “luonnostaan” raikkaan ja levänneen näköiset.

Mitä ajatuksia sinulla heräsi elämäni ensimmäisestä täyteainekokeilusta? Mentiinkö nyt pahasti metsään, vai näyttääkö lopputulos odotetulta? Olisi kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi, jos olet päätynyt operoimaan omia silmänalusiasi!

2 thoughts on “Kyynelurien täyttö Restylanella häivyttää silmänalusten tummuutta

  1. Sofia, olet rohkea nainen. Olet myös hyvin raikkaan näköinen aina, ennen operaatiotakin. Silmäsi ovat myös hyvin kauniit ja upean väriset, joten en siksi ole noteerannut tummia silmän alusia. Mielestäni tulos on nyt hyvä. Et tarvitse muuta. Tämä on mielipiteeni. Tiedän, että oma tyttäreni on uneksinut samasta, hänkin peri lotossa tummat silmänaluset omasta mielestään…:)

    1. Moikka! Ja kiitos kommentistasi. 🙂
      Näinhän se tietenkin menee aina, että kauneus on katsojan silmässä eivätkä muut välttämättä kiinnitä huomiota niihin asioihin, jotka itseä häiritsevät. Erityisen kiva kuulla, jos tummat silmänaluset eivät näytä mielestäsi niin pahoilta, miten itse ne näen! 😀 Pääasia, että viihtyy omissa nahoissaan. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.