Tarvitseeko näitä edes asettaa vastakkain, vai mahtuisivatko molemmat samaan pakettiin?

Minusta tuntuu, että kauneudenhoidon trendit ovat alkaneet muuttua luonnollisempaan suuntaan: Meikitön meikki on jo tuttu käsite. Ripsienpidennysten ja kulmien pigmentoinnin rinnalla tehdään paljon myös omien ripsien kestotaivutuksia sekä omien kulmien liftaushoitoja. Jotkut ovat käyneet jopa poistattamassa kalliilla rahalla hankittuja täyteaineitakin.

Luonnollisuutta esteettisten hoitojen avulla – salaa

Halutaan näyttää hehkuvilta ja raikkailta – luonnostaan. Samaan aikaan esteettiset ja kevytkirurgiset hoitotoimenpiteet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Esimerkiksi itse ihailen luonnollista ulkonäköä ja tästä huolimatta markkinoilla on tarjolla paljon juuri minulle sopivia ja minua kiinnostavia palveluja, olen selkeästi kohderyhmää. Mielestäni esteettisistä hoidoista ei kuitenkaan puhuta varsinkaan, jos itse on sattunut käymään jossain toimenpiteessä. Miksi näin? Hoidot kuitenkin kiinnostavat ainakin minua valtavan paljon ja luulenpa, etten ole ainoa!

Sotiiko se sitten jotenkin omia arvoja ja uskottavuutta vastaan, jos on julistanut kannattavansa luonnollisuutta, mutta omat kauneusihanteensa saavuttaakseen on päätynyt muokkaamaan omaa ulkonäköään pysyvästi, vaikka lopputulos olisiki omien ihanteiden mukaisesti luonnollisen näköinen? Miksi meikkaamisesta tai vaikka ihonhoidosta puhutaan paljon avoimemmin, vaikka myös ne tähtäävät oman ulkonäön paranteluun, lopputulos ei vain ole yhtä pysyvä kuin esteettisissä toimenpiteissä? 

Ovatko asenteet jyrkkiä ja mustavalkoisia?

Tämä asia linkittyy ehkä myös laajemmin aistimaani asenneilmapiiriin, jossa ollakseen jotain mieltä tai kannattaakseen jotain arvomaailmaa, sitä pitäisi suurin piirtein osata suorittaa täydellisesti oikein ja sen pitäisi olla osa elämän keskipistettä, jotta omia ajatuksiaan uskaltaisi edes sanoa ääneen. Jos oletkin jotain siltä väliltä, sinut voidaan suurin piirtein lynkata yhteistuumin ja leimata feikiksi, jonka mielipiteitä ei voi enää ottaa tosissaan. 

Elämme ehkä vapaammassa yhteiskunnassa kuin koskaan aikaisemmin, mutta tästä huolimatta tuntuu siltä, että ainakin joidenkin piirien asenteet ja mielipiteet ovat todella jyrkkiä: asiat ovat joko tai, eikä mitään siltä väliltä osata hyväksyä, koska sitä ei ole helppoa määritellä minkään kategorian alle.

Keskustelin Instanssa erään vaikuttajan kanssa, joka lähestyi minua kiittääkseen siitä, että olen osannut sanoittaa tätä aihetta, josta hän on myös monesti halunnut puhua. Hän käsittelee omassa kanavassaan paljon aihetta itsensä hyväksyminen, mutta kokee, että hänen sanomanaan tämä sama asia kuulostaisi vain selittelyltä, koska itsensä ehostaminen erilaisilla toimenpiteillä olisi niin ristiriidassa hänen ydinsanomansa kanssa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Mielestäni tässä tiivistyvät erittäin hyvin ulkopuolelta tulevat odotukset siitä, että jos on sanonut ääneen olevansa jonkinlainen tai kannattavansa jotain asiaa, niin yhteistuumin määritellystä normista ei sitten saa poiketa, jotta ei leimaudu valehtelijaksi. Mutta eikö tässä juurikin yritetä tunkea yksilöitä ennalta määritettyihin normeihin ja muotteihin, jota vastaan esimerkiksi kehopositiivisuus taistelee? Hyvin ristiriitaista.

Vaikka hyväksyy itsensä, tarvitseeko silti tyytyä?

Itse en edelleenkään halua kuulua mihinkään muottiin, vaan sisällytän elämääni asioita laidasta laitaan, jos ne vain sopivat omaan arvomaailmaani. Ja aina voi myös muuttaa mielipidettään! Se, että ihailen luonnollisuutta, mutta olen kiinnostunut myös esteettisestä kevytkirurgiasta, eivät mitenkään kumoa toisiaan tai minun mielipiteitäni ja arvojani.

Miksi jonkin niin ihanan ja hauskan asian kuin kauneudenhoidon pitäisi olla niin ryppyotsaista touhua? Niin kauan kuin omaan ulkonäköön panostaminen antaa hyvää mieltä ja energiaa, se mitä itselleen tekeekään, ei voi olla väärin. Jos kauneudenhoito (aivan kuten mikä tahansa muukin tekeminen) aiheuttaa pelkästään ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta, sitä tuskin uusilla hoitotoimenpiteillä saa korjattua. Kannattaako sitä silloin tehdä tai jatkaa?

Meillä jokaisella on varmasti kehossa kohtia, jotka eivät vain miellytä omaa esteettistä silmää. Oleellista onkin mielestäni se, kuinka niihin suhtautuu: Itsensä hyväksyminen on totta kai äärimmäisen tärkeää, jotta asioita tekee itselle oikeista syistä, mutta tarvitseeko omiin epäkohtiin samaan aikaan tyytyä varsinkin, jos ne olisi helppoa korjata jollain toimenpiteellä omaa silmää miellyttäväksi? Tämä ei ainakaan omalla kohdallani vähennä mitenkään tunnetta siitä, että samalla voin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Pystyn kyllä elämään itseni kanssa sellaisena kuin olen, mutta tarvitseeko minun, jos en halua?

Tässäpä pähkinää purtavaksi loppuviikoksi. Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.