Kirjoitin aikaisemmin tässä jutussa niin sanotusta joka syksyisestä kausihuoltuoperinteestäni ja tulevista esteettisistä toimenpiteistä, joista ensimmäisestä kerron nyt tarkemmin.

Minulla on ollut pitkään monta erilaista kasvohoitoa bucket listilla, joita olen halunnut päästä testaamaan. Näitä ovat esimerkiksi hydrafacial-puhdistus, mikroneulaus ja jytympi happokuorinta. Ultraäänikasvohoidossa olenkin jo käynyt pari kertaa, eikä paluuta takaisin mekaanisiin puhdistushoitoihin taida enää ollakaan!

Retinol-kuorinnan voi ruksata pois bucket listalta

Jytympää kasvojen kuorintaa pääsin kokeilemaan vähän yllättäen, kun tutulla ja turvallisella Nordicshape-klinikalla oli niin mahtavat synttäritarjoukset, että en voinut olla ohittamatta tilaisuutta. Minulle tehtiin siis Neostrata Retinol-kuorinta (joka ei siis ole kuitenkaan happokuorinta, kuten aluksi virheellisesti luulin).

Lyhyesti, retinoli on A-vitamiinin johdannainen ja antioksidantti, jolla on ihoa suojaavia ja uudistavia ominaisuuksia. Retinoli pystyy imeytymään syvälle ihoon ja edesauttamaan sidekudossoluja tuottamaan lisää kollageenia, jota tarvitaan esimerkiksi ihon uudistumisessa. Varsinainen anti-age -aine siis!

Neostrata Retinol-kuorinnan luvataan:

  • kuorivan ihon pintakerroksen,
  • häivyttävän pintajuonteita ja ryppyjä,
  • hoitavan aknea ja epäpuhtauksia,
  • kiinteyttävän ihoa,
  • tasoittavan ihon sävyä.
Siinä sitä ihmeainetta nyt on ampullin verran.

Itse hakeuduin juuri tähän hoitoon siksi, koska toivoin siitä olevan apua etenkin kasvojen sävyn tasoittamisessa ja kirkastamisessa, orastavia pigmenttiläiskiä on havaittavissa varsinkin kesän jäljiltä. Lisäksi minua kiinnosti tottakai myös ikääntymisen ensi merkkien häivyttäminen ja epäpuhtauksien pitäminen kurissa.

Vielä alleviivatakseni, lisäksi on siis olemassa myös Neostrata AHA-happokuorintahoito, jossa iholle levitetään glykoli-, sitruuna- ja/tai mantelihappoa ihon tarpeista riippuen. Hoidon ei pitäisi olla yhtä “raju” kuin Retinol-kuorinnan ja se voidaan esimerkiksi tehdä useammin.

Ihon uusiutuminen alkaa vasta käsittelyn jälkeen

Itse hoitotoimenpide oli nopeasti ohi. Ensin kasvojen iho puhdistettiin, jonka jälkeen ihon pinnalle levitettiin siveltimellä kuorinta-aine. Levitys ei tuntunut miltään. Ainoastaan silloin kun ainetta lisättiin suun ja nenän lähelle, niin haistoi kyllä, että kyseessä on todella jytyä tavaraa ja ajoittain melkein henki meinasi salpautua.

Sitten aine saa vaikuttaa kasvoilla 4-8 tuntia, jonka jälkeen se pestään kotona pois. Minulle hoito tehtiin sen verran myöhään illalla, että vaikutusajaksi jäi 6 tuntia, jonka jälkeen oli pakko mennä nukkumaan. Pesin seerumin pois ihan suihkussa, jotta sitä ei varmasti jäänyt mihinkään hiusrajaankaan muhimaan. Olen nimittäin kuullut, että liian kauan vaikuttamaan jäänyt aine on aiheuttanut iholla jopa lieviä palovammoja! Toisaalta, kuulin paikan päällä hoidon yhteydessä, että aineen vaikutusajan pitäisi raueta viimeistään 8 tunnin kuluttua, jotta mitään vahinkoa ei tosiaan pääsisi syntymään. Päätin kuitenkin pelata varman päälle!

Hoidon jälkeen pitää oikeastaan vain huolehtia ihon runsaasta kosteuttamisesta sekä vältellä suoraa auringonvaloa. Minulle kyllä sanottiin, että voisin lähteä ulkoilemaan jo muutaman päivän päästä, kunhan muistan lisätä kasvoille 50-suojakertoimet. Ensimmäisenä päivänä iho näytti oikein hyvältä ja kieltämättä tuli vähän sellainen fiilis, että tapahtuuko siellä kasvoilla mitään ja onkohan hoito onnistunut kunnolla.

Iho kuoriutuu kasvojen T-alueelta ulospäin

Jo heti toisena päivänä alkoi kuitenkin tapahtua. Ihoa alkoi kiristellä kasvojen T-alueelta ja loppupäivään mennessä kasvoja kutitteli kauttaaltaan. Kun ihoa erehtyi ajatuksissaan rapsuttelemaan, se tuntui tosi ikävältä, jopa kirvelevältä. Kolmantena päivänä nenän alue alkoi kuoriutua ja ihon pintakerros lähti rullautumaan kohti leukaa ja otsaa. Kuudentena päivänä hilseily oli edennyt hiusrajaan, poskille ja leuan alle. Siinä kohtaa myös jatkuvasti kuoriutuva iho alkoi tosissaan tympiä ja aloin jo toivoa, että olisipa se pian ohi.

Niitä irtoavia ihosuikaleitahan ei siis kannata nyppiä itse, koska iho ei välttämättä ole vielä valmis lähtemään irti, joten nyppimisen seurauksena kasvot saattavat alkaa punoittaa ikävästi. Itse kyllä nypin isoimpia suikaleita aina poispäin kuoriutumissuunnasta, eikä iho alkanut siitä mitenkään erityisemmin punoittamaan.

Yhdeksäntenä päivänä hoidon tekemisestä totesin, että nyt iho on tainnut vihdoin kuoriutua kokonaan, eikä tehostetulle kosteutuksellekaan ollut enää tarvetta. Ja kylläpä kannatti sittenkin! Mielestäni kasvojen uusi iho on toden totta kirkkaampi, napakampi ja pehmeämpi. Havaitsen jopa joidenkin pigmenttimuutosten häivyttyneen ja osan jopa kadonneen jäljettömiin.

Voin suositella vilpittömästi!

Voin vilpittömästi suositella Retinol-kuorintaa jokaiselle! Ihon muutosten tarkkailusta voi lisäksi saada kivaa k*rona-ajan eristäytymisviihdettä. Jos paluu työpaikalle tai muuhun tärkeään tilaisuuteen on juuri nyt käsillä, niin silloin suosittelen kyllä harkitsemaan kuorinnan tekemistä kahteen kertaan. Kuten aiemmista kuvista näkyi, niin ihon rullautuminen ei näyttänyt mitenkään kovin dramaattiselta, mutta kyllä se itseä voi häiritä, eikä ainakaan meikkipohja näytä kovin kauniilta irtoavan ihon päälle laitettuna.

Hmm, ei mitenkään dramaattinen ulkoinen muutos kuitenkaan.

Uutta Retinol-kuorintaa ei suositella tehtäväksi moneen kuukauteen, joten seuraavaksi voisikin olla hieman kevyempien kasvohoitojen aika. Oletko sinä kokeillut Retinol- tai jotain happokuorintaa? Olisi kiva kuulla lisää sinun kokemuksistasi! Vai vannotko jonkin aivan muun kasvohoidon nimeen?

1 thought on “Millainen kokemus oli Neostrata Retinol-kuorinta kasvoille?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.