Olen avautunut hampaistani jättipostauksen verran tässä jutussa, joten ei kerrata vanhaa muuta kuin sen verran, että hampaideni pohjasävy taittaa tosiaan enemmän valkoiseen kuin keltaiseen.

Silti, minua on jo jonkin aikaa hieman häirinnyt hailakat kellastumat etenkin etuhampaiden tyvessä, joita ei varmaan kukaan muu kuin minä huomaa. Hampaiden valkaisuun meneminen tässä tilanteessa tuntuu myös hieman liioittelulta, minkä lisäksi pitää ottaa kustannukset huomioon, eikä kaikkeen kivaan perusteelliseen (ja välillä tarpeelliseenkin) hoitoon ole aina järkevää laittaa rahaa. Jotain pientä fiksiä voi kuitenkin aina tehdä!

Hampaiden valkaisu hammastahnalla

Sattuikin sopivasti, että samoihin aikoihin Riikan_beauty mainosti tilillään Nu Skin AP 24-valkaisevaa hammastahnaa huokeaan hintaan, joten päätin ottaa yhden tuubin kokeiluun heti kun olin varmistanut, että tahna ei sisällä mitään hankaavia ainesosia, jotka kuluttaisivat muutenkin reikiintymiselle alttiiden hampaideni kiillettä entisestään.

Jos kiinnostaa, niin hammastahnan tarkempi tuotekuvaus löytyy täältä. Hymähdin hieman sivuilla olevalle käyttökuvaukselle, jossa sanotaan, että “Säilytä alle 6-vuotiaiden lasten tai sellaisten hirviöiden ulottumattomissa, jotka puristavat tahnaa tuubin yläosasta.” Enkä kyllä voi olla tämän ohjeen kanssa samaa mieltä, koska eikö hammastahnaa puristeta nimenomaan tuubin yläosasta, jotta tuubin alaosassa on aina riittävästi tahnaa hammasharjaan otettavaksi?

Ylhäällä ennen ja alhaalla jälkeen, kun olen käyttänyt Nu Skin-hammastahnaa päälle viikon. Ei filttereitä, valaistus sama.

Olen harjannut hampaani tahnalla nyt aamuin illoin yli viikon ajan ja mielestäni hampaiden tyvessä olleet kellastumat ovat kyllä lähteneet vaalenemaan… Mutta, jos aivan rehellisiä ollaan, niin minä en ainakaan huomaa noissa ennen-jälkeen -kuvissa yhtikäs mitään eroa! Tämä saa myös pohtimaan, onko hampaiden sävyn vaaleneminen vain kuvitelmaa tai jotain placeboa?

Ehkä pidempi käyttö tuo parempia tuloksia?

Ehkä minun pitäisi käyttää tahnaa pidempään, jotta saisin näkyvämpiä tuloksia aikaan. Toisaalta taas, hampaiden sävyn lähtötilanne oli valmiiksi melko hyvä, joten ehkä mitään radikaalia muutosta ei ole odotettavissakaan? Joka tapauksessa, lupaan raportoida, jos hampaat tästä vielä vaalenevat huomattavasti!

Edit. 22.7.2021: Minulle vinkattiin, että näkyvämpiä tuloksia tulee vasta kuukauden käytön jälkeen, joten jatkan vielä tunnollisesti tahnan käyttämistä.

Noin muuten olen hammastahnaan ihan tyytyväinen. Maku on miellyttävä, koostumus pehmeä (eli hampaita vasten ei tosiaan tunnu mitään karkeita hankaavia hippusia) eikä tahna myöskään vaahtoa suussa liikaa. Tuote tulee varmasti käytettyä loppuun asti.

Oletko sinä saanut huikeita valkaisutuloksia aikaan jollain tietyllä hammastahnalla, vai oletko kokeillut myös kotikäyttöön tarkoitettuja valkaisutuotteita? Nämä valkaisutuotteet kiinnostavat minua erityisesti, mutta samalla mietityttää, että niillä ei samalla saa mitään vahinkoa aikaan hampaille. Kyllä varmaan ammattilaisella tehty perusteellinen operaatio olisi se kaikkein tehokkain ja pitkäkestoisin tapa saada itselleen vitivalkoinen hymy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.