Kirjoittelin taannoin kesällä synttäripostauksessani, kuinka iloinen olen ollut siitä, että taidan elää kriisivapaata vuosikymmentä. Ja aivan oikeassa olenkin ollut sen suhteen, että en ole joutunut kamppailemaan mielen stressin tai murheiden parissa pitkään aikaan, vaan kaikki on ollut elämässä ihan hyvin.

Mutta ilmeisesti aivan kaikkea yksi ihminen ei voi kuitenkaan saada samanaikaisesti. Jos henkinen puoli on nyt kunnossa, niin iän myötä on alkanut tuntua siltä, että keho ei olekaan enää kuolematon. Olen jo joitain vuosia tuskaillut toimistotyöläisen ammattitaudin alaselkäkipujen kanssa ja nyt tämän rinnalle on puhjennut toinen ihan oikea ongelma, nimeltään atooppinen ihottuma.

Tiedän, ihmiset ympäri maailmaa sairastavat mitä vakavampia tauteja, joiden rinnalla pelkkä ihottuma kuulostaa naurettavalta murheelta, onhan se myös voiteilla hoidettavissa. Mutta, “miulla on oikeus miun tunteisiin” ja siihen nähden, että olen ollut läpi ikäni fyysisesti täydellisen perusterve, viimeaikaiset muutokset kropassani ovat tuntuneet aika dramaattisilta lähtökohtiin nähden.

Merkkejä ihon oireilusta on ollut kuitenkin jo pitkään ilmoilla, ne ovat olleet vain hyvin ohimeneviä ja Bebanthenilla hoidettavissa, mutta viime kesänä kaikki tuntui muuttuvan pysyvästi ja peruuttamattomasti.

Vesikelloja, ihottumaa, ihon kovettumista…

Jo teini-iässä dekolteen alueelle on ilmestynyt ensimmäisen kerran pieniä, punaisia vesikellomaisia näppyjä etenkin kesäaikaan. Ne ovat olleet täysin oireettomia ja kun sellaisen on mennyt puristamaan, vesikellon sisältä on tullut nestettä ulos. Kyseessä ei siis missään nimessä ole ollut perinteinen finni. Vesikellot ovat tulleet ja menneet mielensä mukaan, mutta olen yhdistänyt ne aina etenkin kesäaikaan, hikoiluun ja kuumuuteen enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä ne ovat nimeltään. Hikinäppyjä? Aurinkoihottumaa?

Mitä nämä on?! Hikinäppyjä? Aurinkoihottumaa??

Vesikellot pysyivät vuosikausia poissa, kunnes eräänä kesänä noin kuusi vuotta sitten ilmaantuivat yhtäkkiä uudestaan dekolteelle ja olen joutunut sietämään niitä siitä lähtien säännöllisin väliajoin. Viimeisillä ulkomaanmatkoilla lämpimiin kohteisiin vesikelloja on jopa ilmestynyt otsalleni, mitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin! En vieläkään tiedä, miten niitä pitäisi hoitaa, mutta ainakin ylimääräinen rasvaaminen on vain pahentanut ongelmaa. Sitten, suurinpiirtein yhdessä yössä, pikku näpyt saattavatkin olla jo poissa ja iho näyttää todella hyvältä.

Viitisen vuotta sitten työkaverini kiinnitti huomiota siihen, kuinka aina keskittyessäni rapsuttelin vasemman silmäluomen sisänurkkaa kulmakarvan alapuolelta. Havahduin, että sitä aluetta kutitti aika usein, etenkin talvisin. Viime kesänä myös oikean silmän luomea on kutittanut samasta kohdasta ja nyt molemmille luomille on muodostunut myös punaiset, karheat ihottumat.

Kämmenen keskiosa on kova kuin kivi pesun jäljiltä.

Viime kesänä ihmettelin esimerkiksi pitkän kylvyn tai siivoamisen jälkeen, jolloin käteni olivat olleet pitkään märät, kuinka kämmenien keskiosa kovettui yhtäkkiä. Se keskiosa ei siis ollut samalla tavalla pesusta ryppyinen kuin muu alue kämmenistä, vaan käsiä oli jopa hankalaa puristaa nyrkkiin, koska iho tuntui niin kovalta ja jäykältä. Onneksi iho palautui aina ennalleen kun kämmenet kuivuivat, mutta mitä jos ne eivät enää jonain päivänä palaudukaan..?

Ehkä ällöintä ikinä!!

Nyt syksyllä huomasin yhtäkkiä, kuinka vasemman käden keski- ja nimettömän sormen väliin oli ilmestynyt punainen ihottuma! Se oli täysin oireeton, joten en tiedä, kuinka kauan se oli muhinut siinä, mutta en saanut sitä millään rasvalla paranemaan. Myös suupieleen oli eräs aamu ilmestynyt jännä laikku, aivan kuin se olisi rohtunut nukkuessa.

Asia täytyy hyväksyä, mutta luovuttaa ei tarvitse

Sain epäilyilleni vahvistuksen jo kesän aikana, kun olin vanhempieni kanssa purjehdusreissulla ja kerroin äidille oireistani. Kuulemma kyseessä on selkeä atopia ja oireet ovat tismalleen samanlaisia kuin isän puoleisilla sukulaisillani. Voihan hitsin pimpula! En siis ole jaksanut raahautua vielä lääkärille asti, koska asia on jo aika selvä. Jouduin nyt kuitenkin pitkin hampain hankkimaan apteekista reseptivapaan kortisonivoiteen, koska oireet eivät ottaneet rauhoittuakseen. Onneksi ensimmäinen kuuri näyttää tepsineen ihottumiin, paitsi sormien välissä oleva ällötys on uusiutunut jo ainakin kerran.

Olen ollut aidosti surullinen siitä, että kroppani tuntuu kuin rapistuvan silmissä ja että en olekaan enää kuolematon. Tiedän, että minun täytyy tehdä vielä itseni kanssa töitä, että opin myös hyväksymään nämä muutokset itsessäni. Ihottumat ovat kuitenkin hoidettavissa eivätkä aiheuta minulle kipuja, mistä olen kiitollinen. Samalla pyrin näkemään tilanteessani positiivisen puolen ja pitämään itsestäni entistäkin parempaa huolta, jotta oireet eivät ainakaan enää pahenisi. Luulen myös, että ihonhoitorutiinini ovat sopineet hyvin atooppisen ihon hoitoon, mistä syystä ensimmäiset pysyvät oireet ovat ilmestyneet näkyviin vasta tässä iässä. Siitäkin saa olla tyytyväinen.

Onko sinulla ollut ikä- tai ihokriisejä elämäsi varrella? Tuntuuko siltä, että iän myötä uusia vaivoja putkahtelee koko ajan lisää, vai oletko siitä onnellisessa asemassa, että nuorena alkaneet vaivat tuntuvat häviävän, mitä enemmän ikää tulee lisää? Olisi ihanaa saada vertaistukea tässä asiassa!

1 thought on “Perusterveelle ihon atooppinen oireilu on kova paikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.