Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, mihin suuntaan haluan kehittää tämän blogin ja Insta-tilini sisältöä. Kanavien pääteemat ja to do-listalla odottavat lukuisat aiheet tuntuvat kyllä edelleen omilta ja niistä riittää vielä paljon ammennettavaa, joten mistään dramaattisista muutoksista ei tule olemaan kyse.

Omista kipupisteistä puhuminen on pelottavaa!

Kepeiden aiheiden ja asiasisällön lisäksi haluaisin kuitenkin uskaltaa sukeltaa pintaa syvemmälle ja avata vielä enemmän ajatusmaailmaani sekä sitä matkaa, jonka olen joutunut kulkemaan päästäkseni tähän pisteeseen hyvän itsetunnon ja henkisen hyvinvoinnin kanssa. Puhun nimenomaan uskaltamisesta, koska omien heikkouksien ja kipupisteiden paljastaminen ulkopuolisille on ehkä pelottavinta, mitä saatan kuvitella tekeväni!

Kyse on surullisista ja hiukan traumaattisistakin asioista elämäni varrelta, jotka olen kuitenkin onnistunut käsittelemään ja joiden yli olen jo aikaa sitten päässyt. Ikävät muistot kulkevat kuitenkin varmasti ikuisesti mukanani ja joista osan olen kätkenyt visusti sisimpääni jopa aivan lähipiiriltäni. Eikö meistä jokainen suojele itseään omien heikkouksiensa paljastumiselta, koska ne voivat toimia ulkopuolisille lyömäaseena? Samalla tulee mieleen, mitä kaikki muut asiasta mahtaisivat ajatella? Nähdäänkö minua enää kokonaisena persoonana, vai määrittävätkö elämässäni tapahtuneet asiat sen, millaisena muut minut jatkossa näkevät?

Avoimuus ja puhuminen luovat positiivista kehää

Miksi edes haluaisin puhua menneistä asioita, joiden yli olen päässyt jo aikaa sitten?

Siksi, koska uskon vakaasti, että puhumisessa on voimaa! Puhuminen auttaa poistamaan tabuja ja häpeää asioiden ympäriltä. Kun omia ajatuksiaan ja oivalluksiaan uskaltaa jakaa muiden kanssa, huomaa todennäköisesti, että ei olekaan murheidensa kanssa yksin ja vertaistuessa vasta voimaa onkin! Vertaistuen avulla omilla harteilla lepäävää taakkaa on mahdollista jakaa ja pienentää sydämen päälle kasvanutta möykkyä.

Olen monesti jälkikäteen miettinyt, että kunpa olisin uskaltanut puhua kipeistä aiheista aikaisemmin, enkä yrittää pärjätä aina yksin. Sekin on toki mahdollista, jos sattuu olemaan analyyttinen ja ratkaisukeskeinen persoona, mutta toipumisen tie on varmasti pidempi ja kivikkoisempi kuin jos antaisi muiden auttaa. Jotkin kasvukivut olisi ollut mahdollista välttää.

Haluaisin uskaltaa omalla esimerkilläni madaltaa kynnystä käsitellä vaikeitakin aiheita, koska henkilökohtaisten kokemusteni kautta sekä lähipiiriäni havainnoimalla tiedän, kuinka hemmetin vaikeaa se on. Olen monesti kysynyt hyviltä ystäviltänikin, kuinka he voivat ja rehellisen vastauksen sijaan saanut vain ympäripyöreitä kommentteja siitäkin huolimatta, että olen tiennyt, ettei kaikki ole hyvin. Lisäksi minua rohkaisevat lukuisat tilanteet, joissa olen välillä tiedostamattanikin antanut vertaistukea ja suorastaan häkeltynyt siitä, millainen merkitys sillä on toiselle osapuolelle ollut. Vaikka enhän minä käytännössä edes tehnyt mitään! 

En halua inspiroida ketään väärällä tavalla

Koska tuotan kanaviini suurimmaksi osaksi pinnalliseksi miellettyä sisältöä, koen tietyllä tavalla myös velvollisuudeksi puhua itsetuntoon ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Tiedän miltä tuntuu, kun ei ole tyytyväinen itseensä ja haluaisi suorastaan olla joku muu tai muuttaa itsensä aivan toisenlaiseksi, mistä syystä – ja aivan vääristä syistä – on kiinnostunut myös kauneudenhoidosta ja esteettisistä toimenpiteistä.

Kauneudenhoidon pitäisi tuottaa aina vain ja ainoastaan hyvää mieltä ja energiaa arjen keskelle! Sen pitäisi olla yksi tapa pitää itsestä huolta sekä mahdollistaa hemmottelu- ja rentoutumishetkiä, joista itse varmasti nauttii täysillä. En tahdo, että yksikään inspiroituu tuottamastani sisällöstä väärällä tavalla ja saa kimmokkeen lähteä jotenkin muuttamaan tai parantelemaan itseään sen perusteella, millaisia kokemuksia minulla on ollut tai millaisia tuotteita tai hoitoja olen suositellut.

Toistan itseäni, mutta tämä oivallus on ollut ainakin minulle niin tärkeä, ettei sitä voi korostaa liikaa: Jos kauneudenhoito saa olon tuntumaan huonoksi ja itsessään näkee aina vain uusia muokkaamista vaativia kohtia, mikään uusi hoito tai toimenpide tuskin tulee muuttamaan tilannetta tai omaa käsitystä itsestään. Ulkokuoren sijaan suosittelenkin lämpimästi kääntämään huomion omaan sisimpään ja niihin omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Niiden tutkiminen ja työstäminen on inhottavaa ja ahdistavaa, mutta varmasti avain oman henkisen hyvinvoinnin kohentamiseen. Lupaan, että se työ kannattaa tehdä. Siinä ei ole mitään noloa tai hävettävää, koska meillä jokaisella on tai on ollut omat taakkamme kannettavana.

Kiinnostaisiko siis lukea välillä vähän syvällisempiä, omakohtaisia ajatuksia kevyemmän ja toivottavasti inspiroivan sisällön vastapainoksi? Luvassa ei tule olemaan mitenkään kovin dramaattisia tai synkkiä paljastuksia, vaikka tämän jutun jälkeen niin ehkä voisi kuvitellakin. Uskon kuitenkin, että niistä samoista haitallisista ajatusradoista ja toimintamalleista, joiden yli olen jo itse päässyt, on kärsinyt tai kärsii parhaillaan sadat ja tuhannet kanssaeläjät. Toivon siis, että pystyn tarjoamaan heille vertaistukea omien kokemusteni kautta. Kunhan vain saan kerättyä ensin tarpeeksi rohkeutta kertoakseni niistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.